Päivä #5

Tänään teatraalisesti dieettini kunniaksi tyhjensin kaapit herkuista ja soitin veljeni hakemaan ne kotiinsa. Mieheni oli sitä mieltä, että herkut pitäisi heittää roskiin, mutta kauhistuin tuollaisia ehdotuksia. Rakkaiden suklaideni elämäntehtävä on tuottaa mielihyvää jollekkin (tai useammalle, jos haluaa jakaa), eikä muussaantua roska-auton puristimeen.

Tänään on ollut paljon kamppailua mielitekojen kanssa, olen moneen otteeseen rampannut keittiössä katselemassa kaappien sisältöä. Ei sinne kaappeihin mitään ilmesty vaikka kuinka tuijottaisi. Joka kerta olen ylpeä itsestäni, kun poistun keittiöstä tyhjin käsin, sillä kuten jokainen laihduttava tietää, voi syömishimo olla ylitsepääsemätön. Siksi en halua korvata epäterveellistä napostelua terveellisellä vaihtoehdolla, koska silloin en opi pois jatkuvan syömisen kierteestä, vaan ainoastaan ylläpitäisin huonoa tapaani syödä jatkuvasti. Ruokaa ainoastaan ruoka-aikoina.

Tämä saattaa kuulostaa omituiselta nillittämiseltä ja selittelyltä sellaisen mielestä, jolla ei ole tämän osa-alueen kanssa ongelmia, mutta miten voi olla niin tuskainen olo ilman napostelua? Tuntuu melkein samalta kuin tupakointia lopettaessa, jonka lopetin kertalaakista.

Tiedän, että tämä olo menee ohi noin kuukaudessa, kunhan oppii pois vanhoista tavoista ja pääsee eroon sokerikoukusta, mutta kuukausi saattaa joskus tuntua todella pitkältä ajalta...