Pari valittua sanaa lihavuudesta

Blogimaailmassa on viimeaikoina kohistu lihavuudesta. On ihmetelty lisääntynyttä lihavuutta, miksei läskiä saa sanoa läskiksi, miksei joku kehtaa käydä kuntosalilla, miksi läskit ostavat läskiruokaa, miksei läskit välitä terveydestään, miksi naiset antavat itsensä paisua kuin pullataikina parisuhteessa jnejne.

Koska aihealue on lihavuus, niin onhan minun pakko tarttua syöttiin ja kirjoittaa oma näkemykseni aiheeseen.

Eräässä blogissa ihmeteltiin sitä, että parisuhteessa NAINEN päästää itsensä lihomaan, lakkaa pesemästä tukkaansa ja alkaa muutenkin ällöttäväksi. Miesten mahdollinen lihominen kuitataan sanomalla, että näin ei juurikaan käy ja leikitellään mielikuvalla lihovasta miehestä ja olisiko se naisesta kivaa vai ei.
Kun silmäni olivat lakanneet vuotamasta verta, yritin jäsennellä ajatuksiani, mutta kaikki mitä päässäni liikkui oli "MITÄ VITTUA?!". Ajatus siitä, että parisuhteeni rakentuisi sen varaan, miltä satumme missäkin elämän vaiheessa näyttämään, on jokseenkin kuvottava. En voisi kuvitellakkaan, että mieheni ikinä tulisi sanomaan kokevansa tulleensa huijatuksi, sillä olen päästänyt itseni lihomaan. Tai, että minä sanoisin miehelleni tuolla tavalla, saatika koskaan tulisi mieleeni ajatella tuolla tavalla.
Parisuhteessa koetaan niin paljon yhdessä, asutaan saman katon alla, saadaan lapsia, haudataan läheisiä, maksetaan asuntolainaa, sairastetaan omia tai läheisten vakavia sairauksia. Mennään naimisiin, eletään köyhyydessä, vauraudessa, harrastetaan ja lähetetään yhteiset joulukortit. Itselleni kumppanini on kliseisesti sielunkumppanini, se ihminen, jonka kanssa haluan jakaa tämän elämän. Olisi suorastaan murskaavaa, jos sen jälkeen, kun kumppanini on nähnyt minut vatsa nurinpäin käännettynä sektiopöydällä, sanoisi minulle, että kun sulle on noita kiloja kertynyt.

Saatika se ajatus, että olisi jotenkin naisen velvollisuus näyttää hyvältä. Mielestäni kenenkään ei tarvitse näyttää erityisen hyvältä vain miellyttääkseen jotain toista. Jokainen näyttäköön juuri sellaiselta kuin milloinkin haluaa ja kykenee, etenkään kumppanin ei sitä pitäisi kritisoida.

(psst...tervetuloa vuoteen 2015, me naiset olemme nykyään muutakin kuin nyrkin ja hellan välissä viihtyviä pokaaleja, joille Jumala on antanut ainoastaan yhden tehtävän, miehen tarpeiden tyydyttämisen). Tokikin jos näin haluaa ajatella, tässä linkissä muutama hyvä niksi miehen tyytyväisenä pitämiseen.

Sitten päästään toiseen vereni seisauttavaan ajatukseen. Miksei lihavaa saa sanoa lihavaksi, kun kerran laihaakin saa sanoa laihaksi. Ööh...no miksei tummaihoista saa sanoa neekeriksi? Jos nyt ei vieläkään auennut niin minä ihan vähän autan. Lihava, läski ja muut nimitykset sisältävät paljon informaatiota. Ne välittävät ennakkokäsityksen ihmisestä: laiska, tyhmä ja saamaton. Sohvalla löhöävä, huonon itsekurin omaava herkkuperse, joka ei välitä terveydestään, eikä ymmärrä ravitsemuksesta tuon taivaallista.
Lihavat kohtaavat ennakkoluuloja, tuijottelua ja jopa halveksivaa huutelua. Olin tässä muutama viikko sitten koirani kanssa iltalenkillä (eihän se ole mahdollista, läski ja lenkkeily ei sovi samaan lauseeseen) ja kuljin erään skeittipaikan ohi. Kuulin "moi läski!" ensimmäisen kerran. En ollut varma kuulinko oikein, enkä tiennyt kuka, missä ja kenelle oikein huuteli, joten en reagoinut. Kuulin saman läskittelyn toisen kerran. Tässä vaiheessa katselin jo ympärilleni, että näkyykö muita läskejä. Ei näkynyt. Kolmannella huutelulla jo paikansin huutelun tulevan skeittirampin päältä kahden lapsen suusta. Mietin hetken menenkö sanomaan lapsille asiasta vai annanko olla, mutta kun neljännen kerran läskittely raikui, en vain voinut antaa asian olla. Menin lasten luokse juttelemaan. Tai siis oma monologinihan se oli. Puhuin hermostumatta, mutta kuitenkin vakavasti lapsille siitä, kuinka toisia ihmisiä tulisi arvostaa sen sijaan, että sorrutaan parjaamaan. Toivon kovasti, että lapset oppivat jotain pitkästä puheestani, mutta en nyt liikoja toivo, olivathan he vasta lapsia.
Mutta, että aikuisten mielestä on oikeesti ihan okei, että läskiä saa sanoa läskiksi? Tätähän perustellaan sillä, että laihaa saa sanoa laihaksi. Palataanpa takaisin siihen neekeri vertaukseen. Miksei tummaihoista saa sanoa neekeriksi, kerran valkoista saa sanoa valkoiseksi? Ei sillä, että olisi okei nimitellä ketään miksikään, mutta laihuus edustaa valtaväestöä ja kauneusihannetta, eikä laihoja syrjitä esimerkiksi työelämässä, mikä taas on todellisuutta lihaville ihmisille.

Lihavat joutuvat kohtaamaan hyvin paljon kritiikkiä omasta painostaan, mene lihavana käymään lääkärissä silmätulehduksen vuoksi, saat neuvon laihduttaa. Mene lihavana kauppaan, niin joku kurkkii ostoskärryysi kuinka monta einestä kärryistä löytyy. Lihavien kyky kasvattaa lapsensa kyseenalaistetaan sillä verukkeella, että lihavat (poikkeuksetta tietenkin) syöttävät huonoa ravintoa (lihavat syövät ainoastaan suklaata, sipsejä ja eineksiä). Kun lihava lähtee salille, osa huvittuneena katsoo läskin räpiköintiä ja osa haluaa taputtaa olkapäälle uroteon vuoksi (ja kukaanhan ei tuijota, eipä niin).

Mutta sehän on yleisesti okei olla lihava sairauden tai lääkityksen vuoksi. Tämä ryhmä muistetaan aina erotella muista lihavista, eiväthän he voi tilalleen mitään. No mites ne muut lihavat? Taas päästään siihen, että ympäristölle ei ole okei, että olet lihava. En yhtään ihmettele, että lihavat sortuvat mitä kamalampiin dieetteihin, joilla paino laskee huimia määriä hetkessä. Kuka ei haluaisi mahdollisimman pian pois halveksittujen ryhmästä, siitä ryhmästä joka kohtaa ennakkoluuloja mitä ihmeellisimmissä asioissa. Kun olin hankkimassa koiraa, törmäsin internetissä keskusteluun, jossa joku kirjoitti, ettei myisi koiraa lihavalle ihmiselle, sillä koira tuskin saisi tarpeeksi liikuntaa. Niinpä niin, päästään taas takaisin siihen, että kaikki lihavat ovat liikkumattomia.

Lihavuuteen tarjotaan lääkkeeksi "syö vähemmän kuin kulutat" laastareita erilaisissa muodoissa unohtamalla sen, että taas länsimäisesti laastaroidaan itse ongelma piiloon. Olet sairas, ota lääke niin  oireet pysyvät kurissa. Kun puhutaan vaikeasti lihavista, niistä lihavista jotka itse kokevat lihavuutensa ongelmaksi, syy on aivan jossain muualla kuin ruokalautasella. Sellainen ihminen, joka on laihduttanut kymmeniäkin kertoja kyllä tietää kuinka syödä ja liikkua laihtuakseen. Syyt löytyvät paljon syvemmältä, syöminen voi lohduttaa, se voi olla tekemisen puutetta, se voi olla yksinäisyyden hoitamista, se voi olla arjen pakopaikka, se voi olla riippuvaista tai vaikka stressin hoitoa.

Tässä kovien arvojen ilmapiirissä en yhtään ihmettele, että lihavuus lisääntyy, sillä ympäristöpaineet lihavilla alkavat olemaan kohtuuttomat. Kuten nykyään tiedetään, lapsia ja eläimiä ei kouluteta kepillä vaan porkkanalla, miksi lihaville ympäristö antaa kokoajan itseoikeutetusti henkistä keppiä? Olisiko arvostelijoiden aika ottaa pää pois sieltä perseestä ja joskus kysyä siltä lihavalta millaista hänen elämänsä on?

Ja loppuun pieni kevennys:

Samasta kupista?

VAROITUS! Kaikki ne, joita ei voisi vähempää kiinnostaa koirajutut, kannattaa lopettaa lukeminen tähän, sillä tänään käytän blogiani vääriin tarkoituksiin ja vierailen väärällä aihealueella, nimittäin niissä ärsyttävissä koirajutuissa.

Esitän alkuun kysymyksen, mitä eroa seuraavilla kolmella tuotteella on?

(lähde)

(lähde)

(lähde)

Viittaan tässä siis eiliseen Hesarin juttuun koirien raakaruokinnasta ja barffauksesta ja muoti-ilmiöistä (Linkki). Juttu on niin sekava ja siinä on puurot ja vellit sekoitettu niin huolellisesti, että epäilen toimittajan olleen kännissä tuota kirjoittaessaan.

Palaan juttuun ja esitän muutaman kysymyksen toimittajalle, kun en ihan nyt ole ymmärtänyt.

A) Jos ihminen on kiinnostunut raakaruoasta, niin syökö ihminen silloin raakaa lihaa ja luita?

B) Kasvaako luonnossa koirannappuloita, kun ne kerran ovat luonnonmukaisia?

C) Miksi koiran syömä raaka liha on terveysriski ihmiselle?

D) Mitä koiran raakaruoan sisältämät "tuntemattomat jäämät" voivat olla, lasinsiruja, tupakantumppeja, muovinpaloja? Samoilta tehtailta tulee kuitenkin myös ihmislaatuista lihaa.

E) Kun kyse on raakaruokinnasta, ja lopussa mainitaan ihmisten halu syöttää lemmikeille samoja herkkuja kuin mistä itse pitää, niin herkutteleeko monikin ihminen raa'alla jauhelihalla ja lauantai-iltaisin kaluaa muutaman possun kylkiluun (raakana, tietenkin)?

F) Onko sama asia, jos syöttää koiralle lihaa, tai jos syöttää koiralle luita? Onko liha ja luu sama asia?

Nyt vielä loppuksi kerron vastauksen alussa esittämääni kysymykseen.

Ensimmäisessä kuvassa komeilee säkillinen ehtaa koirille tarkoitettua nappulaa, samaisen valmistajan mihin jutussa viitattiin (ei ole raakaruokaa).

 Toisessa kuvassa köllöttää läjä broilerin siipiä (Barf perustuu lihaisin luihin, jopa 60-80%:sti).

Viimeisessä kuvassa on nökäre naudanlihaa (sitä raakaruokaa).

Joko toimittajakin huomaa noissa kolmessa jotain eroa?

Sitten vielä loppuun selvennykseksi, suklaa, xylitol ja sipuli EIVÄT kuulu mihinkään näistä ruokavalioista.

Terveellistä ja hyvää

Oivoi, juuri kun sain itseni rauhoittumaan eilisen paasauspostaukseni jäljiltä, niin mitä vielä! Tämän päivän hesarissa Riku Jokinen jatkaa kolumnissaan (linkki) terveellisen syömisen kirosanaksi tekemistä. Ai että alkoi ärsyttämään tuo kirjoitus. Kyseinen kirjoitus on malliesimerkki siitä, kuinka terveellinen ruoka ja hyvä ruoka eivät vain näköjään voi kulkea käsi kädessä.

Se, että vanhemmat toivoisivat lapsilleen tarjottavan terveellistä ruokaa paikassa, jossa lapset syövät jopa kolmesti päivässä, ei ole mielestäni kohtuutonta. Se, onko kunnilla varaa tarjota laadukkaampaa ruokaa on oleellinen seikka. Tuskin on. Korostan, tämä väitteeni ei perustu faktaan, vaan omaan olettamukseeni. Kumpi onkaan taloudellisempaa, kipata jokaisen naperon aamupuuron päälle marjoja vai sokerilla ja vedellä jatkettuja marjoja hillon muodossa? Välipalaksi luonnonjogurttia hunajalla ja marjoilla vs. sokerilla ja aromeilla maustettu jogurtti? Voita vai margariinia? Päiväkotiruokailussa aivan kuten kouluruokailussakin haisee kustannustehokkuus, mikä ei sinänsä ole väärin ja tiukassa taloustilanteessa täysin ymmärrettävää. Toivoisin näihin keskusteluihin läpinäkyvyyttä ja rehellisyyttä ainaisen selittelyn sijaan.

Mikael Fogelholmin ja Maijaliisa Erkkolan mielipidekirjoitus (linkki). Vaikka kuinka mieleni tekisi, en tartu tähän tässä postauksessa sen enempää.

Laitan vielä linkin Iltalehden juttuun sokerin haitoista (linkki). Vaikka lähde on skandaalinkäryinen Iltalehti ja haastateltavasta käytetään termiä aivotutkija (aiheuttaa allekirjoittaneessa hihittelyä) on aivotutkijalla varmasti vähintään totuuden siemen höpinöissään.

Jos Fogelholm ja kumppanit eivät usko sokerin aiheuttavan riippuvuutta, laskeutukaa sieltä pääkallotornista ihmisten keskuuteen ja kysykää ihmisiltä, etenkin meiltä lihavilta: "Aiheuttaako sokeri riippuvuutta?" Me voimme kertoa, että aiheuttaa. Tai lukekaa laihdutusblogeja. Siellä niitä riippuvuuden aiheuttamia tunteita käsitellään.

Se, että haluaa lapsilleen parasta, on ymmärrettävää. Se, että sitä ei ole mahdollista tarjota taloudellisissa puitteissa, on sekin ymmärrettävää. Se, että lapsi ei söisi marjoja ilman makeutusta on tottumiskysymys ja miten lapsi oppisikaan syömään mitään ilman sokeria, jos sitä tarjotaan jatkuvasti.

Astuinpas ansaan ja menin täysin sivuraiteille aiheesta.

Nyt takaisin aiheeseen, Jokisen Riku (onkohan sukua Kumman kaa-sarjan Jokisen Ellulle, joka on tv-historian hauskimpia hahmoja :D) , Jokisen Riku hoi, jos kuulet minua kun täältä huutelen, terveellinen ja maukas ovat hyvän ruoan kriteerejä! Yritän täällä tehdä parhaillaan ristiretkeä terveellisen ruoan puolesta ja tuollaiset kirjoittelusi nyt pahasti häiritsevät sitä! Tule meille joskus syömään, minä teen sinulle terveellistä ja maistuvaa ruokaa.

Tämän piti olla vain kevyt hyvää huomenta-postaus, mutta nyt kävikin näin.

Mukavaa päivää!

Nimimerkillä Yks valaistunut läski

Nautinnollista ruokaa - Päivä #10

Posketonta menoa blogissa pohdittiin tänään, että onko ruoka nautintoa vai pelkkää kehon polttoainetta. Olin kirjoittamassa blogiin vastaustani kysymykseen, että missä on se hyvän makuinen polttoaine oikein on, mutta vastauksestani oli tulossa niin pitkä, että päätin tehdä tästä mielenkiintoisesta aiheesta ihan oman postauksen. Toivottavasti et pahastu.

Hyvä ruoka löytyy meidän jokaisen keittiöstä. Se vaatii hieman uskallusta ja maustekaapin päivitystä siinä tapauksessa, jos vakiomausteisiin kuuluu ainoastaan suola ja mustapippuri. Muutamalla itselleen mieluisalla pääsee jo pitkälle. Tällä hetkellä itselläni on kovassa käytössä juustokumina ja curry. Erilaiset öljyt tuovat vaihtelevaa makua ruokiin. Siemenillä ja pähkinöillä saa mukavaa purutuntumaa muuten nitkuiseen ruokaan.

Ruoalla ei aina tarvitse olla nimeä eikä reseptiä. Tämä on se vaihe, jossa tarvitaan uskallusta. Olen tuttavapiiristäni huomannut, että joillekkin se on ylitsepääsemättömän vaikea paikka tehdä ruokaa ilman reseptiä. Minä aina kannustan ihmisiä kokeilemaan reseptitöntä ruoanlaittoa. Silloin pääsee kokeilemaan ja irrottelemaan keittiössä. Kun kysyn ihmisiltä, että mikseivät he tekisi ruokaa omasta päästään (ei siis omasta päästään, vaan siis, että keksisivät itse :D), saan aina vastauksen "Mitä jos siitä tulee pahaa?" Mitä sitten jos siitä tulee pahaa? Sitten on muutama vaihtoehto, joko a) heität sen roskiin, tai b) syöt sen hampaat irvessä etkä enää ikinä tee samaa ruokaa. Ei siihen maailma kaadu. Sitten on tietenkin myös vaihtoehto c) syötät sen lapsille käyttäen argumenttia "Ruoasta ei saa valittaa, syöt mitä tarjotaan!" (se oli sitten hei vitsi).

Olen itse aivan onneton tekemään resepteistä yhtään mitään, koska en jaksa lukea ohjeita koskaan loppuun. Alan aina ennakoimaa, koska sellainen asia että lukisi reseptin kokonaan edes kerran läpi ennen kuin alkaa ruoanlaittoon olisi liian loogista. Yleensä se ennakointi vie minut aina sivuraiteille. Kuvittelen myös aina tietäväni miten reseptistä saisi vielä paremman ja alan soveltamaan. Paha sanoa olenko tehnyt oikeasti parempaa, mutta yleensä olen ihan tyytyväinen tekemääni ruokaan.

Raaka-aineisiin kannattaa myös uhrata ajatus. Kannattaa kokeilla paljon erilaisia kasviksia, suosittelen kokeilemaan uusia kasviksia aina jonkun tutun ja turvallisen kanssa, niin mahdolliset makuhaitat minimoituvat. Kannattaa myös valita kaupassa ne raikkaat ja freesit yksilöt. Pakastekasviksista saa kyllä myöskin tehtyä ihan ok sapuskaa, ne vain vaativat mielestäni hieman enemmän maustamista.

Karkeasti hyvän ruoan koostaa näistä:
2-4 eri kasvista
 proteiinilähde (huom! Aina ei tarvitse olla lihaa, kasviproteiineista saa vaikka mitä herkkuja aikaan!)
sipuli ja/tai valkosipuli
joku mieluisa öljy (vinkki: ei aina pelkästään paistamiseen, vaan myös valmiiseen ruokaan voi laittaa ihan hieman öljyä makua tuomaan. Esim. Seesamiöljystä tulee ihanan pähkinäinen maku)
Mausteita oman maun ja fiiliksen mukaan

Tuossa oli tuo tekninen puoli. Anteeksi, tästä on tulossa joku mammuttipostaus, mutta pakko jatkaa vielä.

Mieti millä syöt. Mielestäni kauniilla astioilla saa ruoan paremmaksi. Jos ruoka tuntuu muuten ankealta, suosittelen vaihtamaan naarmuisen Ikea-lautasen johonkin kauniiseen malliin. Kannattaa pitää silmät auki esimerkiksi kirpputoreilla, yksittäisiä silmiä hiveleviä lautasia löytää todella halvalla. Myöskään pakaste-/eväsrasia ei tee ruoasta houkuttelevaa (paitsi jos se eväsrasia on tosi makee).

Jos on aikaa ja kiinnostusta, kannattaa myös hieman miettiä, kuinka ruoan lautaselle asettelee. En nyt tarkoita, että pitäisi nyhertää jotain ravintola-annoksia, mutta houkuttelevampaa se on katsoa lautasta, johon annos on koottu kauniisti.

Sitten päästään lempikohtaani, eli yleisiin ruokaan kohdistuviin asenteisiin. Jostain kumman syystä hyvä ruoka mielletään yleensä tuhtina, rasvaisena ja hiilihydraattipitoisena, eli juuri sen terveellisen ruoan vastakohtana. Onhan ne tuhdit ruoat hyviä, mutta miksei myös terveellinenkin voisi olla lähtökohtaisesti hyvää? Olen pohtinut sitä, mistä tämä ennakkokäsitys juontaa juurensa, onko kyse vastakkainasettelusta terveellinen vs. epäterveellinen, hyvän makuinen vs. pahan makuinen. Ja koska epäterveellinen ruoka on hyvää, jää terveelliselle ainoaksi vaihtoehdoksi olla sitten pahaa.
Itse henkilökohtaisesti koen terveellisen ruoan genren paljon jännittävämpänä, maukkaampana ja monipuolisempana. Jokaisen tulisi miettiä syödessään myös nautitusta ruoasta seuraavaa olotilaa, ns. hiilariähky vs. kevyt ja energinen olo, kumpi maistuu suussa paremmalta?

Jutan ja joidenkin muiden fitnessurheilijoiden käsitys ruoasta polttoaineena ja koneenomaisesta "kaikki tässä ja tässä diettiohjeessa oleva on syötävä, tai muuten on turha itkeä jos dieetti ei onnistu" syömisrutiinista ajaa terveellisen ruoan entistä ahtaammalle. Tuollaisten käsitysten takia dieetit epäonnistuvat ja ihmiset lihovat dieettiensä jälkeen (mukaanlukien minä itse), koska tuollaiset asenteet eivät opeta tervettä suhtautumista ruokaan. Ne opettavat syömään vehnäleseitä ja maitorahkaa väkisin oksennusta pidellen, joka ei pidemmän päälle kenestäkään ole kivaa, vaikka miten hoettaisiin "no pain, no game". Siitä onkin helppo livetä takaisin vanhoihin huonoihin ruokatottumuksiin, joista ei ole koskaan opetellut pois, koska dieetit ovat väliaikaisia.

Rohkeus astua tutun ja turvallisen ulkopuolelle ruokamaailmassa saa ruoan maistumaan paremmalta. En yhtään ihmettele, ettei se terveellinen ruoka maistu, jos kokemuspohjana on keitetty herne-maissi-paprika ja kouluruokailun tarjoama kesäkeitto. Kannattaa olla utelias ja kokeilla, ruoan ei aina tarvitse olla tajunnanräjäyttävä kokemus, riittää, että se maistuu hyvältä.

Itse ainakin haluan syödä hyvää ruokaa, syön niin monta kertaa päivässä, että olisi ankeaa syödä vain pysyäkseen hengissä. Ruokailutilanne on hyvä hetki rauhoittua päivän kiireistä joko yksin tai seurassa ja nauttia hyvästä ruoasta, elämästä ja hyvästä päätöksestä jonka on tehnyt, jos laihduttaa.

Laitan tähän kuvan päivän lounaastani. Tätä kuvaa ei pitänyt koskaan julkaista, sillä otin kuvia vain harjoituksen vuoksi.

Lounaaksi söin eilistä salaatti-kurkku-tomaatti-paprika-sipuli salaattia. Kaveriksi paistoin broiskua pienessä voinokareessa. Kun broiskut olivat kypsiä heitin pannulle hieman seesamin- ja auringonkukansiemeniä. Sekoittelin hetken ja lopuksi tilkka seesamiöljyä sekaan.

Broiskut salaatin päälle ja kruunuksi muutama cashew-pähkinä.

Tällainen tilitys tänään. Kiitos ja anteeksi :D

Laihduttamisesta harrastus?

Jos laihduttamista ajattelisi harrastuksena sen pahan makuisen pakkopullan sijaan, tulisiko siitä hauskempaa? Onhan fitnesskin harrastus ruokavalioineen ja treeniohjelmineen, miksei laihduttaminenkin voisi olla. Laihduttaessakin pohditaan ruokavaliota, hankitaan oikeat raaka-aineet, ostetaan vapaavalintaiset oheistuotteet, edistymistä seurataan, saman henkisten kanssa kokoonnutaan yhteen puimaan laihduttamista ja kuinka siinä voisi olla parempi. Hyvät tulokset saavat hyvälle mielelle ja ei-niin-hyvät tulokset aiheuttavat suorituksen läpikäymisen ja heikkojen kohtien selvittämisen.

Johan laihduttamisesta on kilpailujakin, Suurin pudottaja, Pullukka-ohjelma etc.

Kyllä, näillä havainnoilla julistan laihduttamisen viralliseksi harrastukseksi! Me laihduttajat emme enää laihduta, vaan me harrastamme. Tämä on meille rakas harrastus, jota haluamme tehdä aina tilaisuuden tullen.

Ei kuulosta ollenkaan enää niin mälsältä.

Hyvää alkavaa päivää kaikille!