torstai 31. maaliskuuta 2016

Long time no see

Huhhuh, viimeisimmän päivityksen olen tehnyt viimeksi heinäkuussa, siitähän on melkein vuosi aikaa!

Olen kyllä ollut viimeiset puoli vuotta aivan tajuttoman kiireinen. Olen suorittanut kahdet opinnot, hoitanut lasta kotona ja suunnitellut yritystoimintaani. Olen palannut silleen vähän työelämään takaisin kaikkien näiden kotona vietettyjen kolmen vuoden jälkeen. Olen siis käynnistämässä omaa yritystä ja työkuviot ovat vielä hieman sekavat. Mutta mukamas ainakin teen jonkinlaisia töitä. Rakas lapsilapsukaiseni aloittaa päivähoidossa vasta syksyllä, joten vielä saan hänen kanssaan viettää aikaa kotona töiden ohella.

Ja ei, en ole laihtunut. Täytyy rehellisesti sanoa, että yritys on ollut hyvä, mutta toteutus suorastaan ala-arvoinen. ARGH!

Minulla on ollut todella huono omatunto siitä, etten ole kirjoittanut blogiin mitään kuukausiin. Suoraan sanottuna minulla on ollut ikävä tänne, mutta jotenkin kynnys kirjoittaa blogiin kasvoi ja kasvoi mitä enemmän aikaa kului. Sitten alkoi hävettämään se, etten ole kirjoittanut. Ja sitten en kirjoittanut, koska hävetti. Ja nyt olen tässä vikisemässä sitä, etten ole kirjoittanut ja päläpälä :D

MUTTA!

Arvatkaapas mitä. Perustin uuden blogin häpeissäni, mutta aika hiljaista on sielläkin ollut. Sillä yksi asia puuttuu. Nimittäin TE! En ole tuntenut oloani ollenkaan kotoisaksi kirjoittaessani uuteen blogiini, sillä ettehän te lukijat tiedä siitä mitään. (Pakko myöntää, että tätä kirjoittaessani aloin pohtimaan, että jatkaisin täällä bloggerissa bloggaamista, sillä täällä minulle tuli jokseenkin kotoisa fiilis, mutta olen niin monta kirosanaa päästänyt ja hiusta repinyt päästäni taistellessani Wordpressin kanssa, etten enää voi luopua siitä).

Toivotankin teidät enemmän kuin tervetulleeksi lukemaan uutta blogiani!

Osoite on siis http://www.fithing.fi/

Toivottavasti tapaamme uuden blogini puolella!