tiistai 7. huhtikuuta 2015

Päivä #1 - Kolmannen kerran

Voisin kirjoittaa tähän pitkän selityksen siitä, missä olen taas luuhannut, mutta emmeköhän jokainen tiedä mitä minä olen oikein puuhaillut. Yritän päästä jälleen yli tästä armottomasta vitutuksesta ja unohtaa viimeisen kuukauden hurvittelut. Uusi yritys jälleen.



Jotain olen saavuttanut, nimittäin suurimman elopainoni ikinä, 121,4kg. Huoh...

Kolmas kerta toden sanoo ja niin edelleen...

Olen kateellisena kuunnellut ystäväni innostusta juoksuharrastukseen ja kanssaelänyt hänen hyvää ja energistä fiilistään. Olenkin asettanut itselleni tavoitteen, sitten kun painoni on alle 90 kiloa, alan juoksemaan! Minulla on ollut jo muutaman vuoden ajan kaapin oveen teipattuna Porin juoksukoulu, jotta innostuisin aloittamaan, mutta aina on ollut hyvä tekosyy jättää juokseminen muille. Haluan kuitenkin ensin pudottaa hieman painoa, sillä pelkään, että polveni  sanoisivat poks, jos nyt alkaisin juoksemaan. Joten 32kg on pudotettavaa ennen juoksemisen aloittamista. Siinäpä minulle tavoitetta.

Jotta saisin tästäkin tehtyä mahdollisimman teatraalista, otin 32 puuhelmeä symboloimaan jokaista pudotettua kiloa. Jokaisen pudotetun kilon kohdalla saan poistaa kiposta yhden helmen. Jännittävää (not)!





Olen myös ehdottomasti sitä mieltä, että kun olen saavuttanut tavoitteeni, niin olen ansainnut tuhlata uusiin juoksuvermeisiin (tiedoksi vaan rakkaalle miehelleni, jos satut tätä lukemaan).








4 kommenttia:

  1. Tervetuloa takaisin! Sun juttuja on kaivattu. Ei auta muuta kun nostaa pää puskasta ja lähteä puskemaan eteenpäin! Tsemppiä edelleen.

    VastaaPoista
  2. Olenkin miettinyt minne olet kadonnut. Tervetuloa takaisin :)

    VastaaPoista