perjantai 17. heinäkuuta 2015

Älä ruoki häpeää

Palatakseni vakavien aiheiden pariin, haluan omistaa kokonaan oman postauksen häpeälle, jota osa ylipainoisista (ja myös normaalipainoisista) kokee oman vartalonsa suhteen.

Häpeän tunne on ihan normaali tunnetila. Sen saa aikaan tunne epäonnistumisesta, riittämättömyydestä ja nöyryytyksestä. Häpeän tunteeseen liittyy oleellisesti kohdeyleisö, joko todellinen tai kuviteltu.

Se, miksi minä kirjoitan lihavuuden aiheuttamasta häpeästä, on yksinkertaisesti se, etten tiedä mitään siitä, millaista olisi hävetä esimerkiksi vastakohtaisesti laihuutta. Joten suutari pysyköön lestissään, se että kirjoitan lihavuuden aiheuttamasta häpeästä ei tarkoita sitä, ettenkö ymmärtäisi muidenkin ulkoisten seikkojen aiheuttavan kantajilleen häpeää.

Häpeän tunteen jokainen varmasti tunnistaa. Se on pelkoa "kasvojen menetyksestä" ja pelkoa nöyryytyksestä. Voimakkaat häpeän tunteet voivat olla lamaannuttavia, jonka itsestäni ainakin tunnistan. Välttelen mahdollisimman paljon tilanteita, jotka aiheuttavat minulle häpeää.
Tunnen suurta häpeää käydessäni kaupassa ja varsinkin silloin, jos ostoksista ei löydy jotain tuoretta, hedelmiä tai vihanneksia, mieluiten molempia ja valtaosan ostoksista on koostuttava niistä. Koen näin lihavana, että ostokseni ovat suurennuslasin alla, enkä taida sen suhteen olla väärässä, niin kovin hyvin tuntuvat ihmiset tietävän, mitä muut (etenkin lihavat) kaupasta ostavat.

En kehtaa käydä missään pikaruokapaikassa. Ei sillä, että sellaisissa pitäisi käydä, mutta ajatus kävellä sisään pikaruokalaan saa minut itkun partaalle. En yksinkertaisesti pysty tekemään sitä, mikä tuntuu ajoittain itsestäni naurettavalta, olenhan lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä.

En ole viimeiseen kolmeen vuoteen käynyt ulkona syömässä, elokuvissa, tai missään muussa sellaisessa paikassa missä joutuisi olemaan paikoillaan pitkiä aikoja. Välttelen myös parhaani mukaan julkisilla kulkemista. Jos olen ihmisten ilmoilla, haluan pysyä liikkeessä kokoajan, jolloin koen tulevani "vähemmän" nähdyksi ja pääsen pakoon ihmisten katseilta, en ikään kuin jää näytille. Ulkona syöminen on muutenkin epämiellyttävä ajatus, joutuisin muiden ihmisten nähden toteuttamaan sitä mikä on silminnähden minulle ongelma.

Vaatteiden ostaminen se vasta kamalaa onkin. Ensin joudut tunnustamaan lihavuutesi suunnistamalla "isojen tyttöjen osastolle", joka on aina nimetty jollain ällöttävällä "Great girls" tai "Generous" termillä. Se isojen tyttöjen osasto on se kaupan perällä oleva osasto, joka on aina tyhjä. Paitsi sitten kun itse lattiaa tuijottaen pyörin hätäisesti osaston ympäri kuvitellen kaikkien tuijottavan minua.
Ja voi sitä häpeän määrää, minkä koen jos päätänkin ostaa jonkin vaatteen. Inhoan sitä hetkeä, kun myyjä suoristaa ostamani housut käsillään viikatakseen ne kassiin.(Kyllä minä tiedän, että se on tehtävä, eihän niitä vaatteita voi vain rutata asiakkaan ostoskassiin ja toivottaa hyvää päivänjatkoa :D) Se hetki on joka kerta itselleni järkyttävä siksi, koska a) myyjä näkee kuinka hemmetin isot housuni ovat (myyjää tuskin kiinnostaa) b) muut jonossa olevat asiakkaat näkevät kuinka isot housuni ovat (heitäkään tuskin kiinnostaa) ja c) näen itse, kuinka isot housuni ovat.

Salilla, uimahallissa tai missään muussa liikuntapaikassa käyminen aiheuttaa jo ajatuksena voimakasta häpeää. Lihavat saavat aina tuijotusta osakseen niin hyvässä kuin pahassa.

Käytän ainoastaan pitkähihaisia paitoja ja housuissa on oltava pitkät lahkeet. Aina. Sillä en halua läskieni näkyvän. Ihan kuin niitä ei muka vaatteiden alta näkisi.

En häpeä sitä, että pidän laihdutusblogia, mutta en ole vielä tarpeeksi rohkea julkaistaakseni omaa kuvaani, sillä sittenhän olisin tunnistettavissa laihduttajaksi.

Häpeä on voimakkaasti osana jokapäiväistä elämääni, onneksi vain harvat tilanteet aiheuttavat niin voimakasta häpeää, että se estäisi minua toimimasta. Häpeäntunteiden kanssa on opittava elämään. Ensin ne on itsestään tunnistettava ja sen jälkeen niitä on käytävä läpi. Itse harrastan kohtuullisen paljon itseni analysointia ja pohdin paljon omia tunteitani. Sillä tavoin koen pitäväni omassa nupissani olevat palikat edes suht koht kohdillaan, sillä ei liene yllätys, että esimerkiksi juurikin voimakkaat häpeäntunteet altistavat esimerkiksi paniikkikohtauksille. Häpeä voi aiheuttaa myös masennusta, sosiaalista eristäytymistä, vihaa itseä ja muita kohtaan, sekä jopa narsistisia piirteitä.

Jos etenkin fitnessihmiset kokevat, että heidän tapaansa elää arvostellaan kovasanaisesti erityisesti lihavien osalta, niin kyseessä todennäköisesti (oman arvioni) mukaan on se, että taas jälleen kerran on syntynyt uusi "coolien" tyyppien jengi, jotka eivät ota lihavia mukaan leikkeihinsä. Siksi nämä viimeaikaiset fitnessihmisten kirjoittamat blogikirjoitukset lihavuudesta ovat piikki lihassani. Pidin näitä ihmisiä (enkä varmasti ole ainoa) jonkinlaisina esikuvinani ja suunnannäyttäjinä, mutta nyt he käänsivätkin totaalisesti selkänsä lihaville kirjoittamalla kliseisiä, kapeakatseisia ja paikoin julmia kirjoituksia lihavuudesta. Nämä kirjoitukset olivat juurikin oivia kasvattamaan kuilua lihavien ja fitnessihmisten välillä nimenomaan häpeän vuoksi. Itse ainakin tunsin suurta häpeää lihavuudestani lukiessani blogitekstejä, tämä tuskin oli kirjoitusten tarkoitus.

Häpeän tunteet tulevat ihmisestä itsestään, mutta ne saavat alkunsa vastavuoroisuuden puutteesta ja torjutuksi tulemisesta. Jokaisen ihmisen tulisi tiedostaa häpeä, niin oma kuin muidenkin. Joillekkin jatkuvassa häpeässä eläminen on niin arkipäiväistä, ettei sitä välttämättä enää itse edes huomaa, ellei pysähdy aloilleen kuuntelemaan.

Hyväksytäänhän ympärillä olevat ihmiset sellaisena kuin he ovat, painoindeksiin ja eväsrasian sisältöön katsomatta?























2 kommenttia:

  1. Voi Jii Tee olet niin asian ytimessä. Itseäni ei enää häpeä vaivaa niin paljon kuin ennen. Olen yrittänyt ajatella, että minussa on niin paljon ulkokuorta enemmän. Olen viime aikoina saanut hyvää palautetta iloisesta asenteestani, joka taas korjaa lihavuuden aiheuttamaa häpeää edes vähän. Vaan "jaiks" se on aina kun vaatemyyjä levittelee suuret kaapuni niin että jonon perälläkin tiedetään, että siellä on ihramaha kassalla. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, tämä on ehdottomasti aihe josta haluaisin puhuttavan avoimesti, niin pahalta kuin se tuntuukin. Kiva kun jaoit kokemuksesi!

      Poista