perjantai 24. heinäkuuta 2015

100 päivää ilman sokeria

Viime aikoina sokeri on taas saanut vallan minusta, kokoajan tekisi mieli jotain makeaa. Iltaisin oikein alkaa ärsyttämään, jos ei ole mitään makeaa naposteltavaa käden ulottuvilla. Tunnen jälleen itseni koukuttuneeksi sokeriin, eli on aika tehdä taas asialle jotain. Ei sokeria, ollenkaan.
Koska kaikenlainen laskeminen ja kirjan pitäminen on kivaa, niin siksi päätin haastaa itse itseni itse keksimääni haasteeseen nimeltään 100 päivää ilman sokeria.

Säännöt ovat (luonnollisesti) itse keksimäni ja näin ollen hyvin yksinkertaiset.

* Ei sokeria

* Makeutusaineita oman harkinnan mukaan (mielummin ei)

* Haaste alkaa 27.7 ja päättyy 4.11

Vaikka marraskuu tuntuu olevan kaukana tulevaisuudessa, niin ei tuo ajanjakso ole "kuin" rapiat kolme kuukautta. Olen toiveikas haasteeni suhteen, toivon todella, että tuossa ajassa sokerinhimo talttuisi kokonaan.

Huhhuh, kaikkea sitä tulee itselleen luvattua...

Alkaako joku muukin tähän? Anyone?

 







6 kommenttia:

  1. Minä voisin lähteä messiin kokeilemaan! On taas itselläkin sokerimopo karannut käsistä sen verran pahasti, ettei tekisi ollenkaan huonoa olla taas vaihteeksi kokonaan ilman. Sata päivää kuulostaa kyllä hurjan pitkältä ajalta, mutta nopeastihan se todellisuudessa kuluu. Tämä sattuu vielä omalta kannalta loistavaan aikaan, sillä yleensä mulla sokerinhimo vain kasvaa syksyä kohti ja kaamosaikana sen syöminen on ihan jatkuvaa. Eli siihen mennessä jos onnistuisi vieroittumaan sokerista kokonaan, olisi ihan huippuhyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei huippua! Pidä minut ajantasalla kuinka sujuu :)

      Poista
  2. voin kertoa, että olo on ihan älyttömän paljon parempi kuin ilman sokeria! iho hehkuu, ei väsytä tai ole sellainen nuutunut olo, ilme on kirkkaampi, samoin koko mieli on jotenkin selkeämpi. olen ite ollu 9.3 lähtien ilman sokeria ja hyvältä tuntuu! ei edes haittaa, vaikka kaverit söis jotain herkkuja, ei tule ite sellasta hnnnnnnn miekii :D helpompaa mitä pidempää jatkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet onnistunut olemaan jo pitkään ilman sokeria. Peukut täältä :)

      Poista
  3. Hei! Sinulle olisi haaste mun blogissa. :) Täällä yksi uusi lukija ilmoittautuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi! Kiitos haasteesta, käyn kurkkimassa sitä :)

      Poista